HUOM!
FANEILLE: TARINAA SAATTAA ILMESTYÄ JOSKUS 3 LUKUA PÄIVÄSSÄ...

Janika suuntasi tälläkertaa Olivialle. Maria Roosa näytti todella söpöltä Olivian vanhoissa vaatteissa ja vaipassa sekä upouusi (Olivian vanha siis) toppahaalari päällään. Janikan pimpottaessa ovikelloa hänen taakseen ilmestyi poika, jonka takana oli ilmeisesti Alisa. "Mitä te täällä teette?" Janika kysyi. Alisa hymyili oudosti."Ai Alisa..." Janika sanoi. Muuta hän ei kerennyt sanoa kun ovi aukesi. Janika veti rattaat sisään ja vilkutti heipat vakoojilleen.
"Vauvani on ihana, tosin en jaksa huolehtia yksin siitä.." Janika sanoi riisueassaan naulakkoon vaatteensa.  Célia sattui kävelemään juuri ohi, mutta ei sanonut mitään. Janika  otti Maria Roosan ja he menivät yhdessä Olivian huoneeseen. "Äiti ei edes ole ostanut siteitä, kuukautiskuppia en ees haluu" Janika protestoi. "Ja sori ku oon teiän 'hoidokki'..." Hän lisäsi heti perään. "Ei se mitään!" Olivia sanoi.  "Janika, olen ostanut tämän.. Voit antaa tämän lapsellesi kun hetki on sopiva. Älä anna sitä silloin, kun huvittaa, vaan silloin kun hän joutuu samanlaiseen tilanteeseen. Se auttaa." Olivia sanoi ja ojensi kättään Janikaa kohti. Janika nappasi pienen rasian ja avasi sen. Siellä oli ihana sydänmagneetti, jossa luki:
' Älä sure, ne asiat hoituu kyllä. ' "Kiitos!" Janika sanoi ihastellen sitä. Hän katsoi sitä joka puolelta ja joka kulmasta. "Se on hieno!" Janika sanoi hiljaa. 'Olivia on paras ihminen mitä maa päällään kantaa', Janika mietti. "Mutta.. Tämä oli pikavisiitti, minun täytyy kai nyt mennä." Janika sanoi ja lähti. Kun hän katsoi ikkunasta, hän huomasi ulkona Alisan, mutta ei sitä poikaa. Hän astui ulos ja Alisa alkoi heti kävellä hänen vierellään. "Anteeksi, olen vain utelias, mutta.. tuo vauva.. onko se sun?" Alisa kysyi. "On" Janika vastasi. 'Älä kysy enempää' Janika ajatteli mielessään. "Tota...Mun pitää kääntyä tonne, nähdään sit ens Maanantaina koulussa.." Janika änkytti ja lähti pois.
Kotona hän vei Maria Roosan äidin ja isän hoidettavaksi ja painui nukkumaan.

Séuráává osá joskús.. :D

Janika lähti ulos. Pakkasilma oli purevaa ja hän siirsi vauvan naamalle peittoa. Hänen mielessään pyöri samalla monta ajatusta. 'Miksi minä menin pelehtimään Nikon kanssa?' Janikan kenkien alla narskui lumi. Hän lykkäsi rattaita eteenpäin. Vaikeata se kyllä oli. Nyt Janikan kännykkä soi, soittajana oli Niko. " Ai moi hani " Janika vastasi. Nyt juuri hän kaipasi eniten Nikon seuraa. " No moi. " Niko vastasi.
"Olikos asiaa?" Janika kysyi.
"Halusin kuulla mahtavan äänesi", Niko imarteli.
"Joo joo. Mutta.. tää... no tää on vähä grazyy.. Tai no sillee.." Änkytti Janika.
"Mitä?" Niko kysyi. Janika työnsi kärryt kaupan eteen ja pysähtyi siihen.
"Oon tullu raskaaks, vauva on syntynyt jo." Janika paljasti viimein.
"Jaha. Nimesit sen ilman minun mielipiteitäni, ylipäätänsä! Et ollut edes aikaisemmin kertonut! Häpeäisit...Olet kohta Exä, jos tuollainen salaus jatkuu!" Niko huusi ja katkaisi puhelun. Janika katsoi taivaalle päin. Hän huomasi siellä sydämenmuotoisen pilven... Nikon ja hänen rakkaus vain taisi olla ohi. No, nyt piti vielä mennä kauppaankin. Janika mietti, mitä toisi. Ainakin vauvanruokaa ja muuta. Ostokset hoidettuaan hän työnsi kovalla vaivalla rattaat kotiinsa. Äiti ja isä taisivat olla jo kotona. "Hello kello" Janika moikkasi vanhempiaan. "Hei kulta!" Äiti sanoi. "No? Näytä Maria Roosa." Isä sanoi puhkuen intoa. Hän sanoi vaimolleen: "Armas jalokiveni, tiedätkö mitä?"
" No? " Äiti kysyi.
" Olemme isovanhempia! " Isä sanoi iloisesti.
Janika näytti kauhistuneelta. Hän juoksi vessaan, lukitsi oven ja alkoi itkemään. "Mistäs Janika noin kovan raivokohtauksen sai?" Äiti kysyi.
"En tiedä!" Isä vastasi. Pian Maria Roosa alkoi itkemään, joten Janikan oli pakko tulla pois vessasta. Janika syötti pikkuisensa ja antoi äidin syliin vauvansa. 'Minua masentaa. Miksi koko Maria Roosan piti syntyä? Tapan itseni sittenkin. Sillä karsealla kurkkuauki systeemillä' Janika mietti. Janika kuitenkin sai koottua itsensä. 'Eihän se Maria Roosan vika ole, että Niko jätti minut. Eikä kyllä minunkaan,vaan Nikon yliherkkyyden..' Janikan mietteitä taasen.
Janika otti vauvan äidin sylistä ja asetti sen rattaisiin. Taas sitä mentiin.

Mitään en seuraavalta luvulta voi luvata, koska nytkin suunnittelu oli tosi vaikeaa.
Kuitenkin uusi luku nähdään viimeistään ensi perjantaina, kyllä varmastikin aikaisemmin! :)

Keskellä yötä Janika heräsi kuukautistensa alkuun. "Hei, tuota Olivia!" Hän sanoi ja herätteli Oliviaa. "Menkat alko, lainaisitko  siteen?" Olivia mutisi unisena jotain ja kipitti kerrossängystään alas. Hän nappasi kirjahyllyn kulmalta sidepaketin ja antoi ne Janikalle. Janika vaihtoi siteensä, ja nukkuminen saattoi jatkua.
Sitten Janikan puhelin soi. "Janika Pilvinen" Janika vastasi.
"Äiti tässä moi!" Äiti vastasi. "No moi." Janika vastasi.
"SIIS OOT RASKAANA?" Äiti kysyi. "Joo, luit sen lapun.." Janika sanoi hieman oudosti. "Joo." Äiti vastasi. "Entä se vakava sairaus?" Äiti kysyi. "Se nyt oli vaan kai menkkakipuja.." Janika sanoi hermostuneesti. "Syntyks se vauva jo?" Janika hermostui, mutta yritti vastata niin kiltisti kuin suinkin voi. "Kyllä, tyttö, Maria Roosa" Janika sanoi. "Okei. Moikka!"  Janika katkaisi puhelun, ja Olivia sekä Janika menivät syömään. Syönnin jälkeen seurasi peseytyminen ja pikainen vessassa käynti. Janika mietti lapulle kirjoittamaansa. 'Mun on helpompi kuolla.'

'Mutta enhän voi kuolla Maria Roosan vuoksi!" Hän sanoi että juuri ja juuri hän kuuli. Vakava sairaus johtui kai menkkojen alusta, sen verran herkkä Janika oli. " No, mennäänkö nyt kouluun? " Olivia kysyi. "Joo", Janika vastasi. "Célia, pidäthän huolta Maria Roosasta?" Janika vielä kysyi. "Pidän, toki!" Célia hymähti vaipanvaihdon lomasta. "Kiitos", Janika sanoi ja tytöt lähtivät juoksemaan koulua päin. "Ehdimme" Olivia totesi. "Taisimme." Janika vastasi. Kellot soivat juuri, kun tytöt ehtivät huokaista helpoituksesta. Taas sitä mennään. Luokassa he istuutuivat paikoilleen ja opettaja ilmoitti uudesta oppilaasta. "Luokkaan tulee uusi oppilas, suoraan Japanista!" Kaikki hurrasivat, myös pojat. Opettaja näytti huvittuneelta katsoessa poikien suuntaan. "Hän on tyttö" Opettaja ilmoitti. Pojilta hiipui into. Mutta Janika mietti Japanilaista tyttöä.
"Äh, saanko esitellä: Alisa". Luokkaan astui Japanilainen tyttö. Hän katseli hetken ympärilleen opettajan sanottua yllätys yllätys japaniksi: Tule tänne. Tyttö ihmetteli todella paljon. Pulpettirivien välistä kiertely oli vaikeaa, mutta hän sanoi silti hyvällä Suomella "Hei".  'Osaa Suomea',ajattelin. 'minun onni.' Pojat nyrpistelivät nokkaansa, kun Alisa kertoi jotain itsestään.
"No, mun nimi on Alisa, ja oon 13 vuotias.." Olivia hymyili ja tyrkkäsi takanaan istuvaa Janikaa. "Hänestä voi tulla meijän hyvä kaveri" Olivia kuiskasi. Janika nyökäytti päätänsä ja katsoi sitten Alisaan.
Yllättäen Alisa sanoi koko luokan edessä:
"Mun kuukautiset alko aamulla." Opettaja yllättyi todella. "Tuota..tämä taitaa riittää. Mene vaikka Janikan viereen" Opettaja sanoi häpeillen. "Tosin, otit hyvin aran asian rohkeasti esille", Opettaja yritti sanoa, mitä nyt pystyi poikien naurun lomasta sanomaan. Alisa käveli takarivin pulpetin luo, jossa luki  Janika. Hän istahti hänen vierelleen. Koulupäivä sujui rattoisasti. Päivän loputtua Janika meni hakemaan Olivian ja Célian (sekä edelleen myös Olivian siskojen) luota Maria Roosan ja meni kotiin. Hän keräsikin paljon ihmetteleviä katseita. Viimein kotona hän huokaisi.. Pian äiti tulisi kotiin, joten hän kaivoi varastosta vanhat rattaansa ja asetti Maria Roosan niihin, ja lähti kauppaan.

Seuraava luku ilmestyy kai huomenna, mutta mitään en lupaa.

Eli tervetuloa. Kirjoitan tänne Pilvisten tarinaa!

Ikuinen ystävä
~~~~~~~~~~~~~~

1. " Mä tiedän, Janika. Tiedän tuon tunteen! " Olivia selitti ja silitti Janikan päätä kevyesti. " Mutta sun äidin on pakko saada tietää toi. Toi on tosi paha. " Janika nyökkäsi ja nappasi vihon pöydältään ja kynän. Hän puristi vihkoa lujaa ja puraisi huultaan. " No, mitä? " Olivia kysyi. " Mitä nyt? " Janika katsahti Oliviaan. " En pysty siihen! En edes kirjoittamalla. " Janika heitti vihkon nurkkaan ja kynän perään. Pienet tupajumit alkoivat järsiä uutta ruokaansa, Janikan kynää. Olivia nousi Janikan sängyltä. " Moi, mun pitää näköjään nyt mennä, äiti oottaa tuol ulkon " Olivia huikkasi. Janika nyökytti. " Moikka ". Janika kuitenkin heti Olivian lähdettyä kirjoitti paperille:
'Äiti, isä.
Mulla on vakava sairaus, sitä ette tienneet.
Ja oon raskaana, ette tienny sitäkään, vai??
Ootte hyviä tyyppejä, mutta älkää estäkö mitä yritän tehdä. Mun on helpompi vaan kuolla.'
Janika kaatui makamaan sängylle. " Ei, siellä se potkii! " Janika huudahti. "Äiti ja isä eivät edes ole vielä kotona jajajajajajjaa..." Janika itki kauhuissaan. Hän soitti Olivialle. "Olivia, tiedätkö mitä.Vauva potkii, lujempaa kuin pitäisi!Outo olo minulla on ollut jo kuukauden, mutta nyt tuntuu kuin se syntyis... Äiti ja isä ei edes ole kotona!" Janika selitti. "Voi no tule tänne meille äitini on synnyttänyt Amiran,Pinjan, Minut ja Mayan. Hän osaa ne hommat, hänhän meni synnytyslääkäriksi Mayan täytettyä 6 kun hän pääsi kouluun." Olivia kertoi. "Tulen teille." Janika vastasi ja lenkkarit jalassa lähti kulkemaan lumihankeen. 'Anteeksi,lapseni. Anteeksi aikeeni tehdä Abortti, vaikka 13 olenkin.. Se on pieni ikä. Anteeksi.' Janika ajatteli. Kylmissään hän tarpoi lumihangessa. Hän oli laittanut vain lenkkarit, hupparin ja shortsit. Hänellä oli ollut ne vaatteet kun outo olo tuli. Hän juoksi, juoksi ja juoksi... Pian hän kaatui jäällä ja löi päänsä. Onneksi siihen tuli vain kuhmu, ja kipu hellitti pian. Janika oli vihdoinkin Sireenitiellä, ja pimpotti Olivian kodin ovikelloa. Olivia tuli villapaita ja farkut päällä avaamaan oven. "Janika!Janika miksi olet noin vähissä vaatteissa,mieti nyt. TUleva lapsesi voi kuolla." Janika huokaisi. "Rauhoitu, ei vauva kuole. Halusin päästä tuskistani." Pian Janikan päästessä ensiapuhuoneeseen, jonka Olivian hyvin rikas perhe omisti, hän kävi makaamaan sairaalasängylle. Olivia selitti tilanteen Célialle, ja hän tuli pian Janikan luokse. " Siis synnyttämässä? " Célia kysyi lempeästi Janikalta. "Joo, sitähän tässä.." Janika vastasi. "Eih, kännykkäni soi.. En nyt pääse minnekään.." Janika sanoi kuullessaan iloisen We Everytime Touchin. Olivia kiiruhti hakemaan Janikan kännykän Célian kysellessä kaikkea mahdollisia oireita ja muuta. "Tässä" Olivia sanoi ja antoi puhelimen Janikalle. Janika hymyili Célialle ja Olivialle ja vastasi puhelimeen.
"Lapsi kulta äiti tässä,missä olet?" Äiti kysyi hysteerisesti.
"Olen Olivialla. Lue se lappu sieltä huoneeni pöydältä!" Janika sanoi.
"Okei. Toivottavasti sulla on Olivian,sen siskojen ja Célian kanssa kivaa." Äiti sanoi helpottuneesti.
" Joo." Janika katkaisi puhelimen. 'Kohta on hauskaa myös pikkuiseni kanssa', Janika ajatteli. 'Kohta.' " Hei, miltä tuntuu?" Célia kysyi. "Ihan kuin.. SYNNYTTÄISIN!" Janika karjahti. "Ponnista,hengitä syvään,ponnista.." Célia käski. Janika teki työtä käskettyä ja maailmaan putkahti pian 13v. tytön tyttölapsi. " Se on tyttö!" Olivia hurrasi. " Montako vuotta olet? " Célia kysyi. " Olen 13. " Janika vastasi vaivaantuneesti. "Se on hyvin nuori ikä, itse synnytin 20vuotiaasta eteenpäin." Célia vastasi. "Nyt kuitenkin voit pestä vauvan, jos haluat." Janika nyökkäsi ja pesi vauvan. "Juu, entä napanuoran laita?" Célia kysyi. "Jos sitä sattuu... Äsh, sinä saat", Janika vastasi. 'Jipii! Oikeaa vauvan hoitoa!' Janika ajatteli. "Voin." Célia vastasi ja leikkasi pienen lapsen napanuoran. "Antaisitko hänelle nimen?" Célia kysyi. " Totta kai. Se voisi olla.. Maria Roosa" Janika sanoi. Célia hymyili. "Tässä Olivian vanhoja vaatteita, sekä paketti puhtaita vaippoja", Célia sanoi ja ojensi tarpeet Janikalle. Hän opetti vielä Janikalle miten vauvaa pidetään sylissä ja muut olennaiset pikkuseikat. Sitten Célia kysyi: "Voitko jäädä yöksi?" Olivia yllättyi mutta hymyili. "Joo!" Janika vastasi ja tekstasi asiasta äidilleen. Sitten Olivia,Janika ja Célia+Olivian siskot menivät nukkumaan.